Lähes aikuinen

Vuosi vaihtui, jolloin uusi ikäpolvi ryhtyi aikuistumaan. Heti tammikuun alussa Facebookissa tulee ilmoituksia kavereiden 18-vuotissyntymäpäivistä ja omakin alkaa jo lähestyä uhkaavasti. 18 on varmasti se merkittävin ikä, jota odotetaan koko elämän ja sitten kun se vihdoin saavutetaan, se ei olekaan glitteriin pyöriteltyä juhlahumua. Vastuutahan tässä alkaa kasautua harteille jo hyvissä ajoin.

Valtio määrittelee jo 17-vuotiaat aikuisiksi, sillä se kun tulee mittariin, niin lapsilisät lopetetaan. Opintotukeakaan ei liiemmin heru, paitsi jos asut melkein kolmenkymmenen kilometrin päässä koululta tai vanhemmilla ei raha-asiat luista. Olenko minä tavallinen seitsemäntoistavuotias ilman rahaa yhden kokonaisen vuoden ja opettelen elämään omilla rahoillani, kuten aikuiset tekevät? Ilmeisesti kyllä, sillä vanhemmatkin odottavat jo enemmän vastuuta ja asioiden hankkimista omalla rahalla, sillä ”kohtahan olet jo aikuinen, joten paras opetella”. Kyllähän sen tavallaan ymmärtääkin, kun kolmilapsisessa perheessä kuluja kertyy.

Tässä on nyt vuosi rämmitty saituuden suossa, ja tunnelin päästä alkaa häämöttää kakun päällä koreilevien 18 kynttilän loimotus. Mutta ennen sitä, täytyy tietysti suorittaa autokoulu viittä vaille valmiiksi ja opetella käymään lääkärissä ilman äitiä, koska ”kohtahan olen aikuinen”. Enhän minä tiedä mitä tärkeitä papereita pitää ottaa mukaan minnekin ja koska on turha huolestua. Täytyy varmaan myös ruveta miettimään hakisinko jonnekin töihin, kun laskujakin voi alkaa kertymään, sillä kohtahan voin luoda omat tunnukset nettikauppoihin! Kun se kahdeksantoista sitten saavutetaan, päästään baareihin ja äitien pelkäämät baarihirmut voivat nostaa päitään. Olenhan sentään aikuinen, joten voin tehdä mitä huvittaa, vilautan vain henkkarit ja se on siinä!

Ehkä 18-vuotias ei olekaan niin aikuinen kuin yläasteella tuli ajatelleeksi. Lupa ajaa autolla ja ostaa alkoholillisia juomia ei muuta sitä, että tykkään edelleen samoista lapsellisista asioista kuin tähänkin asti, ja eiväthän kaikki 18-vuotiaat aja edes autolla tai juo alkoholia. En myöskään yhtäkkiä ala katselemaan joka ilta uutisia tai kiinnostu politiikasta saati sitten pitämään punaviinistä jouluillallisella. Pysyn lapsena (huom. autolla ajavana lapsena!) varmasti niin kauan kun asun vanhempieni katon alla. Syön äidin tekemää ruokaa ja nautin isän maksamasta sähkölaskusta katselemalla telkkaria. Vastuuta täytyy alkaa kantamaan enemmän kuin tähän asti, mutta ehkä siitäkään ei kannata stressiä ottaa. En myöskään aio juosta kulutuksen syöksykierteeseen vaan hillitä itseni kuten tähänkin asti. On helppoa sanoa olevansa aikuinen, mutta aikuisena oleminen on sitten ihan eri juttu.

Senja Ahonen