Näkkileipä

11-vuotias Petri istui koulun ruokalassa. Samassa pöydässä hänen kanssaan oli luokan muut pojat, jotka jutustelivat kovaan ääneen viime välitunnin jalkapallo-ottelusta. Petri oli hiljaa, haukkasi näkkäriä ja katseli ilmeettömänä muita. Toiset pitivät niin kovaa mekkalaa, että koulun rehtori tuli huomauttamaan asiasta vihaisesti. Kaikki hiljenivät ja poikien puheenaihe vaihtui varovasti.

”Oispa Sami täällä”, Petrin vieressä istuva Juuso sanoi yllättäen. Petri hätkähti ja siirsi katseensa lautaselleen. Hän katseli hermostuneesti keittolautasella makaavaa perunan puolikasta, jonka sitten lusikoi suuhunsa.
 

”Niinpä, se oli niin hyvä pelaamaan”, Valtteri totesi pöydän toisesta päästä. Petri painoi päätään aavistuksen verran alemmas ja vältteli muiden katseita. Kukaan ei kuitenkaan häntä katsonut, kunnes Juuso huomautti: ”Mutta on meillä Petri!” Muut alkoivat hihkua ja taputtivat Petriä olalle. Petri oli ollut toiseksi paras jalkapallon pelaaja Samin jälkeen, mutta nyt Samia ei enää ollut. Petri hymyili vienosti muille pojille, nousi sitten ruokapöydästä ja kantoi tarjottimensa astianpalautukseen.

Toisella välitunnilla kaikki pojat menivät taas pelaamaan jalkapalloa. Petriä ei enää huvittanut pelata, ja syyksi hän sanoi muille satuttaneensa jalkansa portaissa. Petri jäi jalkapallokentän penkille istumaan ja katsoi muiden pelaavan. Hänen katseensa alkoi hiljalleen lasittua, kun hän kävi mielessään viime kesän tapahtumia. Muut olisivat saattaneet nähdä Petrin kasvojen muuttuneen harmaan kalpeiksi, mutta kaikki olivat niin keskittyneitä pelaamiseen, ettei kukaan kiinnittänyt häneen huomiota.

Petri näki yhä silmissään Samin kauhusta jäykät kasvot veden pinnan alla. Samin vaaleat hiukset huojuivat veden virran mukana ja ammottava suu oli auki kuin Sami vieläkin yrittäisi haukkoa henkeä. Silmät olivat vitivalkoiset, kuin ne olisivat kääntyneet ympäri. Petri yritti turhaan kauhoa vettä saadakseen kiinni kaveristaan, ja lopulta hän tajusikin, että näin olisi parempi. Hän ui rantaan huutaen apua ja kaikki rannalla olleet aikuiset lähtivät uimaan paikkaan, jota Petri osoitti. Kukaan ei ollut nähnyt, mitä oikeasti oli tapahtunut.

Pian poliisit ja poikien vanhemmat soitettiin paikalle. Petri oli nopeasti keksinyt aivan tavallisen selityksen, ettei Sami enää ollut jaksanutkaan uida. Sami oli sanonut hänelle, että häntä huimaa ja sen jälkeen Sami vajosi lähes heti veden alle. Kukaan ei epäillyt tarinan todenmukaisuutta, ja Samin ruumis nostettiin järven pohjasta samana iltana.

Tosiasiassa pojille oli tullut riitaa siitä, kumpi oli parempi pelaaja ja suositumpi kaveri koulussa, jonka takia Petri hermostui niin, että potkaisi kaikilla voimillaan Samia selkään, jonka seurauksena Samin keuhkoista tulivat ilmat pihalle. Nyt Petri joutuisi kantamaan loppuelämänsä sellaista salaisuutta, jota ei kenellekään voisi koskaan kertoa. Vai voisiko? Mitä jos joku saisikin tietää? Petrin ilme muuttui entistä synkemmäksi.

Koulun kellot soivat ja Petri hätkähti. Kaikki lähtivät juoksemaan sisälle. Hän pyyhkäisi vetisiä silmiään ja lähti tallustamaan muiden perässä oppitunnille.